Didaktinen tietotekniikka
Didaktinen tietotekniikka tutkii informaatioteknologiaan liittyvien tieteiden opetusta ja oppimista. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on opetusteknologian kehittäminen. Didaktisessa tietotekniikassa yhdistyy kasvatustieteiden ja informaatioteknologian tutkimus.Keskeisiä tutkimusaiheita ovat
- Opetusmenetelmät
- Oppimisen psykologia
- Skeemat
- Opetusteknologia: järjestelmät, menetelmät ja sovellukset
- Ohjelmien ja algoritmien visualisointi
- Automaattinen arvionti
- Välitön (automaattinen) palaute
Didaktinen tietotekniikka -termiä voidaan tulkita kahdella tavalla, joko tietotekniikan opetuksen tai opetusteknologian tutkimuksena. Ensimmäisessä tulkinnassa tuodaan opetustilanteeseen jokin uusi tekijä tai muutetaan olemassa olevaa, ja pyritään havainnoimaan muutoksen vaikutuksia. Usein uusi tekijä vaatii myös muita muutoksia opetukseen. Esimerkiksi uuden teknologian käyttöönotto voi aiheuttaa muutoksia kurssin rakenteeseen, opetusmenetelmiin tai arvosteluun. Tietotekniikan opetuksen tutkimukseen liittyy myös keskeisesti oppimisen mekaniikat ja niiden hyödyntäminen opetuksen kehittämisessä. Toisen Didaktisen tietotekniikan tulkinnan mukaan tutkimuksen kohteena on opetusta tukevan tietotekniikan kehittäminen ja sen vaikutusten arvionti. Tällaisessa tutkimuksessa tietotekniikan sovellus on keskeinen uusi tekijä, mutta sovellusalue voi olla mikä tahansa oppiaine.
Tutkimusryhmässä tehdään tutkimusta molempien em. tulkintojen mukaan. Alunperin ryhmän ohjelmoinnin opetukseen luoma visualisointityökalu, ViLLE, on kehittynyt yleiskäyttöiseksi oppimisjärjestelmäksi. ViLLE-oppimisjärjestelmää käytetään nykyään useassa oppiaineessa, peruskoulusta korkeakouluun, sekä tutkimustarkoituksessa että käytännön työvälineenä.
Uusimmat julkaisut
- The Role of Music in 21st Century Education-Comparing Programming and Music Composing (2020)
Samuli Laato, Sampsa Rauti, Erkki Sutinen - Using early assessment performance as early warning signs to identify at-risk students in programming courses (2020)
Ashok Kumar Veerasamy, Daryl D’Souza, Mikko-Ville Apiola, Mikko-Jussi Laakso, Tapio Salakoski - Limits and Virtues of Educational Technology in Elementary School Mathematics (2020)
Athanasios Christopoulos, Henri Kajasilta, Tapio Salakoski, Mikko-Jussi Laakso - A Learning Analytics Theoretical Framework for STEM Education Virtual Reality Applications (2020)
Christopoulos A, Pellas N, Laakso MJ - Holistic model for designing a climate service application on the KaiOS platform (2020)
Ville Myllynpää, Jani Haakana, Julius Virtanen, Erkki Sutinen - Integrating Theological Aspects to Engineering Education (2020)
Samuli Laato, Erkki Sutinen - A Scoping Review of Immersive Virtual Reality in STEM Education (2020)
Nikolaos Pellas, Andreas Dengel, Athanasios Christopoulos - Blockchain in healthcare: A systematic literature review, synthesizing framework and future research agenda (2020)
Anushree Tandon, Amandeep Dhir, AKM Najmul Islam, Matti Mäntymäki - Potential Benefits of Playing Location-based Games: An Analysis of Game Mechanics (2020)
Samuli Laato, Tarja Pietarinen, Sampsa Rauti, Erkki Sutinen - The Immigrant Integration Online Training Program in Finland (2020)
Anita Hartikainen, Marja Ahola, Mikko-Ville Apiola, Erkki Sutinen